1600-luvulla Iso-Britannia alkoi tutkia ja kolonisoida uutta maailmaa laajentaakseen valtakuntaansa ja hankkiakseen resursseja. 1700-luvun puoliväliin mennessä Ison-Britannian Amerikan siirtomaat olivat valtavan kannattava luonnonvara. Iso-Britannialla oli merkittävä intressi hallita siirtokuntiaan ja puolestaan valtakuntansa taloudellista menestystä ja turvallisuutta. Sen ymmärtäminen, kuinka Iso-Britannia kontrolloi siirtokuntiaan, on olennaista, jotta voidaan ymmärtää heidän vaurautensa, valtansa ja vaikutusvaltansa alkuperä.
Iso-Britannia luotti keskitetysti kauppalakeihin, jotka rajoittivat siirtomaakauppaa vuonna 1650 annetun navigointilain avulla, joka varmisti, että kaikki kauppa Ison-Britannian siirtomaiden kanssa käytiin heidän aluksillaan. Näin ollen 1700-luvun puoliväliin mennessä kaksi viidesosaa kaikesta Ison-Britannian tuonnista oli peräisin heidän siirtokunnistaan. Kaupan rajoittamisen lisäksi Iso-Britannia pani täytäntöön lakeja, joilla verotetaan siirtomaita, vähennettiin rahan määrää, jonka ihmiset voivat ansaita perustaakseen oman yrityksen tai rakentaakseen tehtaita ja tuottaakseen voittoja, joita voitaisiin käyttää maksamaan esimerkiksi sotilasretkiä tai muita laajentumismuotoja. .
Iso-Britannia käytti myös erilaisia menetelmiä hallinnan ylläpitämiseksi ohjailun ja puuttumisen avulla. He antoivat toimeenpanomääräyksiä nimittämisestä, loivat brittimielisiä paikallishallituksia johtamaan siirtomaita ja asettivat tiukkoja määräyksiä rajoittaakseen poliittista vaikutusvaltaa tai kapinaa siirtomaissa. Hyvä esimerkki tästä on vuoden 1763 kuninkaallinen julistus, joka kielsi brittiläiset siirtokunnat Appalakkivuorten länsipuolella suojellakseen intiaaniheimoja. Lisäksi Iso-Britannia käytti armeijaansa lakien ja verojen täytäntöönpanoon.
Iso-Britannia onnistui yleisesti yhdistämään ja integroimaan siirtokuntiaan. 1700-luvun loppuun mennessä siirtokunnat olivat kasvaneet käsittämään suurimman osan nykyajan Yhdysvalloista, ja niillä oli elinvoimainen ja voimakas talous, jota monet muut Euroopan kansat kadehtivat. Asiantuntijalausunnot viittaavat siihen, että brittiläinen valvonta oli olennaista Amerikan siirtokuntien menestykselle, koska niiden hallinta auttoi ylläpitämään taloudellista vakautta ja järjestystä, vaikka se mahdollisti jonkin verran itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta.
On ilmeistä, että Iso-Britannia hallitsi huomattavasti siirtokuntiaan 1700-luvulla. He eivät ainoastaan panneet täytäntöön kauppalakeja, veroja ja toimeenpanomääräyksiä, samalla kun ne manipuloivat poliittista ilmapiiriä ja käyttivät tarvittaessa sotilaallisia voimia, vaan ne yleensä onnistuivat yhdistämään ja integroimaan ne tavalla, joka säilytti taloudellisen vakauden ja järjestyksen. Ison-Britannian vaurauden, vallan ja vaikutusvallan alkuperän todella ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää, kuinka he harjoittivat siirtomaavaltaansa.
Poliittinen valvonta
Iso-Britannia halusi säilyttää siirtomaidensa hallinnan paitsi taloudellisesti myös poliittisesti. Pyrkiessään tähän he käyttivät erilaisia menetelmiä pitääkseen asiat hallinnassa paikallishallinnosta kapinoihin. Yksi Ison-Britannian poliittisen valvonnan tärkeimmistä toimista oli vuoden 1763 kuninkaallinen julistus, joka kielsi brittiläiset siirtokunnat Appalakkien länsipuolella suojellakseen intiaaniheimoja. Lisäksi Iso-Britannia noudatti terveellistä laiminlyöntiä, jonka mukaan he jättivät suurelta osin siirtokunnat hoitaakseen itseään, säilyttäen silti oikeuden puuttua asiaan aina tarvittaessa.
Iso-Britannia nimitti myös virkamiehiä, jotka saisivat heille suoraan tai välillisesti poliittista valtaa ja vaikutusvaltaa. Tämä sisälsi ihmisiä kuninkaallisista neuvostoista, jotka palvelivat kussakin siirtokunnassa ja joilla oli merkittävä valta paikallishallinnossa. Lisäksi Ison-Britannian hallitus seurasi tarkasti siirtomaita ja rajoitti poliittisen vallan vain niille, jotka tukivat heidän etujaan, samalla kun yritti rajoittaa kaikkia Britannian vastaisia tunteita.
Poliittisen valvonnan päätarkoituksena oli varmistaa, etteivät muut hyökkääjät, kuten muut Euroopan kansat, voisi ottaa haltuunsa ja haastaa heidän sisäisiä asioitaan. Näin ollen Iso-Britannia investoi voimakkaasti hyvän infrastruktuurin, mukaan lukien teiden, satamien ja kaupunkien, kehittämiseen. Tällä tavalla he pystyivät ylläpitämään valtaansa samalla kun he tarjosivat oleellisen, mikä mahdollisti siirtokuntiensa kasvun.
Kulttuurivalvonta
Britit yrittivät myös pitää hallussaan siirtokuntiaan useiden kulttuuristen vaikutteiden avulla. Tämä sisälsi yrittämisen tukahduttaa kaikki kulttuurin muodot, jotka olivat ristiriidassa heidän omansa kanssa, kuten uskonnon tukahduttaminen joillakin alueilla, ja koulutusjärjestelmien käyttäminen brittiläisten arvojen vahvistamiseen. Lisäksi he tukivat Ison-Britannian määräysten ja standardien mukaisesti valmistettujen tavaroiden tuotantoa, mukaan lukien tekstiileistä työkaluihin.
He myös yrittivät aktiivisesti määritellä uudelleen, mitä merkitsi olla osa brittiläistä imperiumia, rohkaisemalla omaksumaan brittiläisiä tapoja ja perinteitä, kuten englannin kielen käyttöä ja juhlia, kuten Guy Fawkesin päivää. Lisäksi he yrittivät aktiivisesti saada imperiumin näyttämään houkuttelevalta ja kehittivät politiikkaa, jolla pyrittiin rohkaisemaan maahanmuuttoa, samalla kun he osallistuivat propagandakampanjoihin, joissa siirtomaat esitettiin positiivisessa valossa.
Viime kädessä Iso-Britannia yritti saada hallintaansa siirtomaihinsa vaikuttamalla heidän kulttuuriinsa ja siten vakuuttaen heidät siitä, että he olivat osa jotain itseään paljon suurempaa, ja varmistaa uskollisuuden Britannian kruunulle. Siitä, onnistuivatko nämä ponnistelut suurelta osin, on edelleen keskustelua. On kuitenkin selvää, että tämä oli tärkeä osa Britannian siirtomaahallintoa.
Sosiaaliset vaikutukset
Vaikka Ison-Britannian valvonta osoittautuikin vaikutusvaltaiseksi ja menestyksekkääksi, sillä oli syvällinen vaikutus myös siirtokuntien sosiaaliseen rakenteeseen. Ilmeisin tapa tämä koettiin oli taloudellinen, kun Ison-Britannian lait ja väliintulot vääristelivät varallisuuden ja resurssien tasapainoa todellisten brittien hyväksi. Kuten aiemmin selitettiin, navigointi- ja verolainsäädäntö, joka rajoitti rajusti siirtokuntien mahdollisuuksia myydä tavaroita muille yhteisöille, sekä määräykset ja nimitykset, jotka suosivat vauraampia ja vaikutusvaltaisempia Britannian kansalaisia, jotka voisivat myös auttaa pitämään otteen Britannian hallinnasta.
Tämän vaikutus oli laaja, sillä monien siirtokuntien oli aloitettava paljon alemmasta pisteestä kuin brittiläisten kauppiaiden, mikä johti katkeruuteen ja laajalle levinneeseen köyhyyteen. Lisäksi Ison-Britannian toimia pidettiin usein epäoikeudenmukaisina ja mielivaltaisina, joita siirtomaalaiset eivät menettäneet, mikä johti entisestään kaunaan ja haluun itsenäistymiseen.
Lisäksi on tärkeää huomata, että brittiläisellä valvonnalla oli erityisen suuri vaikutus siirtokuntien alkuperäiskansoihin, ja vuoden 1763 kuninkaallisen julistuksen kaltaiset lait toimivat tehokkaasti keinona rajoittaa heimojen oikeuksia siirtomaissa. Näin ollen, vaikka on selvää, että brittiläinen siirtomaiden hallinta auttoi lisäämään niiden yleistä vaurautta ja vaikutusvaltaa, pysyvät vaikutukset siirtomaihin, sekä sosiaalisesti että taloudellisesti, tuntuvat edelleen tänään.
Taloudellinen vaikutus
Brittien hallinnassa siirtomaissa oli merkittävä vaikutus myös niiden talouksiin. Kuten aiemmin mainittiin, Navigation Acts oli tehokas tapa varmistaa, että Britannia säilytti kauppareittiensä hallinnan, sekä varmistaa, että muut siirtomaavallat eivät voi puuttua asiaan. Tämä asetus asetti Britannian tehokkaasti vahvuusasemaan, jolloin se voi hallita markkinoita ja sanella hintoja. Nämä lait yhdistettynä muihin siirtomaille määrättyihin veroihin antoivat Britannialle mahdollisuuden tuottaa merkittäviä määriä taloudellista vaurautta.
Kauppa- ja verolainsäädäntöjen lisäksi Iso-Britannia pyrki myös luomaan vahvan taloudellisen infrastruktuurin siirtomaihinsa. Tämä sisälsi teiden ja satamien rakentamisen sekä tuotannon ja maatalouden edistämisen, mikä kaikki auttoi varmistamaan, että siirtokunnat pystyivät nopeasti kehittymään omavaraisiksi ja kannattaviksi. Tämän seurauksena Amerikan siirtokunnat olivat 1700-luvun loppuun mennessä perustaneet elinvoimaisen ja kukoistavan talouden.
On siis selvää, että brittien hallinnassa heidän siirtomaissaan oli erittäin myönteinen vaikutus Brittiläisen imperiumin talouskasvuun ja menestykseen. Vaikka tämän vaurauden ja menestyksen vaikutukset tuntuvat vielä nykyäänkin, on kiistatonta, että Britannian harjoittama valvonta oli olennaista näiden siirtokuntien kehittymisessä sellaisiksi voimakkaiksi ja vauraiksi kokonaisuuksiksi, joita ne ovat nykyään.
Johtopäätös
Voidaan nähdä, että Iso-Britannia hallitsi suuresti siirtokuntiaan 1700-luvulla. He käyttivät erilaisia menetelmiä säilyttääkseen valtansa ja hallitakseen siirtomaita, mukaan lukien taloudelliset määräykset, poliittinen manipulointi ja kulttuurinen vaikutus. Vaikka nämä lait osoittautuivatkin hyödyllisiksi taloudellisen menestyksen kannalta, on selvää, että niiden vaikutukset eivät aina olleet positiivisia, koska ne aiheuttivat toisinaan katkeruutta ja köyhyyttä. Siitä huolimatta on selvää, että Ison-Britannian siirtomaavalta oli olennainen amerikkalaisten siirtomaiden kasvun ja vaurauden varmistamisessa.
